Kun ideologia korvasi totuuden

Aamulehti päätoimittajansa  Jouko Jokisen johdolla lipsui neutraalista uutisvälineestä ideologisen kamppailun työvälineeksi. Aamulehden 16.9 julkaistun pääkirjoituksen mukaan lehti luopuu ”sukupuolittuneiden” titteleiden käytöstä. Taustalla on ajatus, että naispuolinen korkea-arvoinen poliisi ei voi olla titteliltään nimismies, eduskunnan täysistuntoa johtava nainen ei voi olla puhemies ja niin edelleen. Tätä halua muuttaa käytäntöä lehti perustelee muun muassa viittaamalla ”kieliopillistuvaan maskuliinisuuteen”.

 

Kyse on vahvasti ideologisesta virtauksesta, joka perustuu vasemmistolaiseen ja feministiseen kamppailuun siitä, millaista kieltä saamme käyttää. Tarkoitus on ulkopuolta sanella, mitä termejä me käytämme ja aktiivisesti muokata kieltä ja kielenkäyttöä siten että vain ideologisesti hyväksyttävät asiat ovat kielen kautta olemassa. Samanlainen kielellinen muokkaus ja sensuuri on nähty aikaisemminkin, totalitäärisen pakkovallan Neuvostoliitto poisti ja muokkasi lukuisia sanoja ja termejä, koska niitä poliittisesti pidettiin epäsopivina. Myös Kiina ja Pohjois-Korea ovat esimerkkejä kielen siivoamisesta.

 

Tällainen kielen pakkomanipulaatio on ollut myös luovan luokan mielenkiinnonkohteena George Orwellin romaanissa 1984 käsitellään ”uuskieltä”, joka on yksi diktatuurin muoto. Kirjassa uuskieli on virallisesti ohjailtua ja rajoitettua. Uuskielen tarkoitus on estää toisinajattelu ja poikkeavat liikkeet viemällä kansalaisilta käsitteet, joilla ilmaistaan poliittisesti ei-hyväksyttyjä mielipiteitä.

 

Hyökkäys kohdistuu minun äidinkieleeni. Erityisen raskauttava tämä ideologinen operaatio on, koska sen aloitti Aamulehti, perinteisen median edustaja, jonka toiminnan erityisesti näin valelehtien aikakaudella pitäisi olla totuuteen perustuvaa ja luotettavaa. Ja kaiken kukkuraksi Jouko Jokinen nimitettiin Yleisradion uutistoiminnan johtajaksi. Itse olen pitkään halunnut uskoa että uutistoiminta ja tiedonvälitys jotakuinkin pyrkii totuudellisuuteen, mutta kiitos Jokisen, se usko on kokenut kolahduksen.